31.8.2010

Perille päästy

No voihan. Kirjotin aiemmin päivällä kunnon stoorin päivän tapahtumista ja snäp - vahingossa poistin koko litanian. Eipä voi enää mitään. Voisin toki vieläkin kertoa tunnelmallisesta Helsinki-Tukholma-lennosta, Stokiksen lentokentästä, kymmenen ja puolen tunnin lennosta Bangkokiin ja hirmuisesta viisumipaniikista... Mutta koska kello alkaa vedellä täällä jo puoltayötä niin taidan vain läiskästä parit todistusaineistokuvat tänne. Pattayalla siis ollaan!

 
Valkuainen lillumaan lähdössä.

Pattaya vaikuttaa mielettömän kivalta kaupungilta. Paikallisten elämää voi seurata ihan helpolla, ei oo mitään turistirysiä (ainakaan tähän aikaan) ja jatkuvasti bongailee jotain länsimaalaisen silmää huvittavia asioita. Menen kameraostoksille tässä muutaman päivän sisällä ja laitan tänne sit kuvia! Muutenkin tuntuu tosi hyvältä olla nyt Thaimaassa. Täällä on kuumaa ja kosteaa, niinkin paljon että vielä nuutuu helposti, mutta eiköhän piakkoin taas totu tähän. Asun omassa asunnossa, mihin kuuluu keittiö, kylppäri, yhdistetty olkkari&makuuhuone ja partsi. Ja, ah, ilmastointi.

Tietenkin on ihana nähä taas myös äitiä ja iskää! Äippä tosin on sairaalassa ollut tän päivän ja ainakin vielä huomisen, tropiikin taudit vähän vaivaa :( Sairaalan tilat on kuitenkin ihan ookoo; sviitti 15. kerroksessa ja kaupungin kattava näköala - ei paha ollenkaan. Jos äiskää pidetään siellä vielä seuraavakin yö, niin meen sinne yöks sen seuraks, äitin takia ja myös sitä paikkaa fiilistelemään. Ja kysehän oli, öh, sairaalasta? Tän päivän vietin siis iskän kanssa ja nukkumalla. Käytiin skootteriajelulla kaupungilla, biitsillä uimassa jo melkein kuumassa merivedessä, se on niin lämmintä!, ja syömässä läheisessä ravintolassa. Ja tietenkin siis äitiä moikkaamassa.

Aamu alkaa sairaalaan visiitillä ja sit meitsi alottaa chillailun. Vihdoin. Porukat puurtakoot työhommiaan, mä loikoilen rannalla ja pulikoin Tyynessä valtameressä.

Heipat!


-Sanelma

30.8.2010

Puoli vuorokautta lähtöön

Huh huh.

Onpas ollut viikko! Täynnä häslinkiä. Tiistaista asti oon, hyvällä avustuksella tosin ihanaa kiitos pus!, pannut tuulemaan ja nyt! Kaikki viralliset asiat hoidossa pitäis olla kondiksessa, turhat tavarat heitetty pois, käytettävät tavarat annettu pois ja säilytettävät tavarat säilötty (pois?). On myös tyhjennetty, siivottu ja puunattu kämppä (entinen kämppä...) läpikotaisin ja aika hyvin on kyllä saanut aikaa ja energiaa kulutetuksi tällä viikolla. Muuttohan oli varmaan se työläin homma, mutta mua itteäni kyllä eniten vaivas se pakkaaminen. Tunnetustihan olen oikein hyvä ja tehokas pakkaaja...

Mä kun oon vähän semmonen ihminen, jolla on aina vähän liikaa tavaraa mukana. Eli ylipäätäänkin yhtälö Sanelma + pakkaus = varsin epätoimiva. Niin miettikää siitä Sanelma + pakkaus + lähemmäs vuoden tavarat = ............. Keskiviikkona pelkkä vaatekasa, mikä olis tulossa mukaan, paino itsessään lähemmäs 30kg. Luulin, että karsin pois oikein hyvin ja paino väheni muutamia kiloja päälle kahteenkymmeneen. No, eihän se käy päinsä kun siitä puuttuu vielä kengät, kosmetiikka ja muut hösvellit. Tänään sitten alkoikin kunnon (kamala!!) karsiminen, kun matkalaukun paino aamupäivällä kaikkineen oli 28kg... Mulla oli todella tiukat tuomarit seuraamassa tilannetta ja vaikka kyse oli vain materiasta niin meinas suru tulla puseroon kun vaikka mitä joutui jättämään tänne Suomeen. Mutta! Lopputulos oli ekalla punnituksella alle 20kg JEEEEEE, mutta siitä nyt oli unohtunut pari juttua, joten paino nousi ihan vähän päälle kahenkympin mutta miettikää! Vähän hyvin! Olin ihan fiiliksissä, kaikesta karsimisesta huolimattakin, miten vähän se paino oli. Enemmän fiiliksissä olin äsken, kun huomasin että oho hetkonen enpäs lennäkään Finnairilla ja tsekkasin painorajat. Mä voin ottaa 23 kilogrammaa mukaan! Mulla on siis luultavasti alipainoa. ALIPAINOA. MULLA. Siis matkatavaroissa, ei tosiaa nyt muuten hahah. Mikä tarkoittaa, että saan siis kaikki äitin ja iskän toivelistalla olleet kahvit, hapankorput sun muut kuskattua jopa matkatavaroissa mukaan. Kummallista! Aika siistiä. Kiitos tästä kuuluu kyllä muutamalle parhaalle tytskylle ketkä kärsivällisesti jaksoi seurata mun vinkumista ja turhamaista kitumista. Kiitos ja halit.

Onhan näihin viimeisiin päiviin mahtunut paljon muutakin kuin tavaroiden laittamista matkalaukkuun ja pois, sinne takaisin tai jätesäkkeihin ja pois. Aika monta ihanaa ihmistä oon onneks ehtinyt nähdä tällä viikolla. Tarkoitus oli kaikille sanoa kunnolliset heipat ja antaa lähtöhalit, mutta en oo ite tainnut vieläkään oikein tajuta että kohta alkaa matka vähän muualle. Vähän ollut semmonen huithapelimainen olo kun on vaan moikannut meiningillä kohta nähdään taas mutta sit pari kertaa on tajunnut että ei hitto, nään näitä ihmisiä seuraavan kerran toukokuussa. Aika hurjaa. En ole mikään erityinen ikävöitsijätyyppi, mutta kyllä nyt on jo vähän ikävä muutamia ja haluaisin vaan pakata ne matkalaukkuun mukaan. Vink vink, matkalaukkukäskyttäjät, olisitte vaan pakanneet itsenne mukaan niin olisin ollut ihan ookoo... Samalla sinne olis voinut pakata vaikka isoveljenkin mukaan. Ja vaikka pari muutakin. Sit olis jees.

Nyt oon sitten isovanhempien luona Etelä-Suomessa. Täältä he kuskaavat mut sit aamulla Helsinki-Vantaalle, mikä on kyllä huippujuttu. Pitäis mennä nukkumaan. Huomenna tähän aikaan oonkin jo melkein Bangkokissa. En ymmärrä vielä. Milloin hahmotan? Tuntuu, että koko ajan vieläkin sormet syyhyää johonkin pakollisten asioiden hoitoon. Ei nyt mitään stressiä, ei ollut missään vaiheessa, mutta ei tajua vielä että nyt ei tarvitse enää tehdä mitään - pääsen ihan just lomailemaan Pattayalle. Kerran, kerran eilenillalla tuli semmonen "Whiippiiii!"-riemahdus kun hetkellisesti tajusin mikä seikkailu odottaa. Se onkin ollut se ainoo. Lentokoneessa varmaan iskostuu vähän paremmin jo.

Diipadaapadiipadaapa kun tekstiä ja melko tyhjiä sanoja tulee muttamutta. Viimeks en ehtinyt kirjoittaa blogiin ennen kuin lähdin, joten nyt on sit kirjoitettu. Siinä teille hahah. Nukkukaa hyvin ja nauttikaa kirpsakista syyspäivistä. Koska syksy ja kylmyys tekee tuloaan, tänään jo palelsi nahkatakissa. Heh heh semmonen tunne taitaakin mulle jäädä hetkeks vain muistoihin ;)

Hyvää yötä!

-Sanelma

25.8.2010

Hommailuja

Moi!

Reissuunlähtö häämöttää tosi lähellä – vajaa viikko enää Suomessa. En varmaan ihan käsitä sitä vielä, käytännön asioita oon kyllä hoidellut ahkerasti ja näin, mutta että ainakin seuraavat 8 kuukautta tuun olemaan poissa Suomesta? Mitääh?

Oon hoidellut kaikkia käytännönasioita tosi ahkerasti. Ei taida olla enää kuin osoitteenmuutos osoitteettomaksi jäljellä; muuten on kaikki Kelan ilmoitukset ym. monet monituiset paperiasiat hoidossa. Kämpän tyhjentämisessä ja muutossa on vielä kyllä hommaa jäljellä, mutta mulla on kuitenkin melkein 5 päivää jäljellä hoitaa kaikki ne eli ei mitään hätää. Sinäänsä tuntuu siis ihan hyvältä lähteä; duunia on vielä jäljellä ja paljon mutta ei mitään mahdotonta! Ja mikä parasta, tiedän että saan apua ihanilta ihmisiltä eikä tarvitse yksin urakoida. Ja esimerkiksi tavarananto eteenpäin on ihan mukavaa touhua! Säästyypä muuttolaatikotkin ylimääräiseltä roinalta. Ja mä suuremmalta vaivalta, heh.

Ensimmäinen kunnon muuttopäivä sujui tänään hyvin. Yksin kun on niin en meinaa saada tartuttua toimeen kun haluaisin jutella fb:ssä kavereiden kanssa ja näin. Mutta kun tuodaan kaverit kämpille niin johan alkaa homma sujua! Pelkkä seurakin auttaa, mutta esimerkiks tänään sain tosi paljon apua ystäviltä ja vaatekaappi tyhjeni jo oikein mallikkaasti. Sellokin lähti ja toinenkin kaapisto tyhjänä... Jes. Lisäksi joululahjana saatujen suklaapelien tuhoaminen onnistui. Tuplajes. Mahtavaa, nyt on hullu motivaatio huomiseen järjestelemiseen – miten saada tää sama tunne kun herää aamulla?

Jotenkin just nyt on vaan tosi hyvä fiilis. Mulla on täällä ympärillä ihan mahtavia ihmisiä, en tuu varmaan koskaan löytämään yhtä parhaita tyyppejä kuin mitä tänne on vuosien varrella kerääntynyt. Ihania ihania ihmisiä. Miten oonkin ansainnu niin hyviä ihmisiä ympärilleni? Eihän tää vajaa vuoden reissu mitään suhteita tietenkään lopeta, mutta harmittaa kyllä lähteä näin hyvän sakin luota. On melkein nyt jo ikävä! Etenkin tää kesä on tuonut lähelle kaikki ne tärkeimmät ihmiset ja tiedän ketkä täällä pysyy vielä mua oottamassa kun takas tuun. Ihania he!

Ei kuitenkaan harmita tai kaduta lähteminen, eieiei. Kammottais pelkkä ajatuskin, jos pitäis jäädä tänne opiskelemaan tai töihin! Etenkin kylmyys, talvi on kyllä ihan kiva mutta ei kiitos kuitenkaan. Mulla on ihana tietämättömyys tulevasta; tiedän, että maanantaina lähtee lento Thaimaahan, siitä parin viikon päästä matka jatkuu Australiaan, sitten diibidaaba elelen kai siellä, ehkäpä, ja toukokuussa Suomeen ja juhannuksen jälkeen musaleirille. Tältä näyttää mun tietämys tulevaisuudesta tällä hetkellä ja mun mielestä se näyttää epämääräisessä epäselvyydessään hyvältä. Ihmiset kyselee kauheesti, mitä teen kun tuun takaisin, jäänkö sinne, mihin haen opiskelemaan, mitä oon suunnitellut elämältä jne. Mä en tiedä. Mä oon aina tiennyt, mitä haluan – nyt en, ja aaah se tuntuu hyvältä. Saan vaan mennä niin kuin musta itestä tuntuu! Ja tiedän että aina on rakkaita ihmisiä ympärillä, esim. nyttenkin mihin tahansa menen niin aina löytyy joku. Tällä hetkellä Thaimaasta äiti ja iskä, Australiasta poikakaveri ja koti-Suomesta sitten kaikki muut mussukat. En valita.

Jopas tuli kääntelevää ja vetelehtivää tekstiä, mutta tällä hetkellä oon vaan aika superonnellinen enkä jaksa stressata näyttääkö teksti hyvältä ja mielenkiintoiselta yy äm äs. Oon niin onnellinen menneestä, tämänhetkisestä ja tulevasta. Oon saanu painaa koko kesän mieleisiä töitä, oppinu tuntemaan vahvuuteni ja jaksanut motivoida itteeni. Oon tutustunu loistotyyppeihin, viettänyt aikaa parhaitten kanssa, päässyt musisoimaan taas ja tehnyt muutakin ihan parhaita juttuja. Oon kasvanut tosi paljon ja oppinut tuntemaan itteäni, ilman sen kummempaa taiteellista ettimistä. Ja nyt, miten paljon mua muistetaan ja halutaan auttaa, tuntuu vaan niin hyvältä ja olo on kuin pikku huppelissa kun loistan vaan rakkautta ja iloa koko maailmaa kohtaan. Ja tulevaa ootan niin paljon; mulla tulee semmonen innostuksen väristysfiilistely aina kun mietinkin tulevia aikoja. Mulla tulee olemaan niin paljon haastetta kaikessa perusasioissa, sosiaalisten kontaktien löytämisessä yms. mutta uskon että kaikki järjestyy ja tulossa on hyvä vuosi! Teksti saattaa kuulostaa vähän omahyväiseltä, mutta oikeesti kiitos vaan kaikille teille kun saatte mut tuntemaan näin. Ootte pus.

Elämä on tosi jees.

-Sanelma

PS. Biisi mikä repeatilla kuvastaa mun olotilaa nyt: Jazzanova – Let me show ya

PPS. Tuliko melkein itku silmään kun ystävät esittää yllärinä tämmösen laulun – vielä tuhat kertaa paremmankuuloisempana? Vau. Ihanat. Allison Krauss - Stay

PPPS. Vanha Sydney-blogini löytyypi muuten osoitteesta http://sanelmas.blogspot.com